Liikuntaetu ja kulttuurietu - seteli, kortti tai mobiili

Henkilöstöetujen tarjoaminen julkishallinnon näkökulmasta

Vaikka työntekijöiden hyvinvoinnista puhutaan kannattavana ja vastuullisena investointina, silti osa kuntien päättäjistä näkee sen pelkkänä kustannuseränä ja jopa verovarojen väärinkäyttönä. Moni ei ole tullut ajatelleeksi, miten kustannuserän sijaan henkilöstöetujen tarjoaminen, eritoten julkisella sektorilla, on niin kunnan taloudellisen kuin inhimillisenkin hyvinvoinnin kierron tukemista.

Kunnat ovat usein jopa alueensa suurimpia työnantajia. Olet varmaan joskus kunnan päättäjänä miettinytkin, mihin omat työntekijäsi käyttävät esimerkiksi saamansa virike-edun? Hyvin todennäköisesti paikalliseen kunnan liikunta- tai kulttuuripaikkaan. Oletko tullut ajatelleeksi, että tällöin käytetty raha tukee suoraan kunnan taloutta?

Tai jos etu käytetään paikalliseen yritykseen, päätyy kyseisen yrityksen kasvaneita veromenoja määrällisesti enemmän kunnalle. Lisäksi käyttö tukee etenkin pienemmissä kunnissa yrityksen toiminnan jatkumista, jolloin kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus saada monipuolisempaa tarjontaa.

Samanaikaisesti rahan kiertäessä kokee henkilöstöedun saanut työntekijä itsensä arvostetuksi, parempivointiseksi ja pysyy liikkuessaan terveempänä. Mikäli työntekijä päättää olla käyttämättä liikunta- ja kulttuurietuaan, palautuu summa kokonaisuudessaan takaisin organisaation pankkitilille, jolloin kunta voi päättää palautuneiden rahojen käyttökohteen.

Avaten vielä työhyvinvoinnin vaikutuksia, on sillä havaittu monissa tutkimuksissa olevan merkittävä myönteinen yhteys työntekijöiden vähäisemmän vaihtuvuuden ja sairauspoissaolojen lisäksi organisaatioiden tulosmittareihin, kuten tuottavuuteen ja asiakastyytyväisyyteen.

Työhyvinvoinnista puhutaankin nykyisin paljon, mutta sen ei tarvitse olla pelkkää puhetta. Etenkään, kun sen tukemisella kunnan organisaatio auttaa loppupeleissä jokaista – ennen kaikkea työntekijöitään mutta myös muita kuntalaisia ja itseään.

Kuntalain mukaan kuntien tehtävänä on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda edellytyksiä liikunnalle. Kunnan työntekijät ovatkin tärkeä huomioitava ryhmä sekä työntekijöinä että kuntalaisina.

Me Edenredillä haluamme auttaa kuntien päättäjiä kuntalaisten hyvinvoinnin tukemisessa.

 

Haluatko kuulla lisää henkilöstöeduista? Jätä sivun alareunasta yhteydenottopyyntö, olemme pikaisesti yhteydessä!

19.08.18

3 syytä tarjota lounas- ja liikuntaetua henkilöstölle

Listasimme kolme syytä miksi lounas- ja liikuntaetua tuetaan yrityksissä.

Lue lisää
3 syytä tarjota lounas- ja liikuntaetua henkilöstölle
15.11.17

84% uskoo työsuhde-etujen vaikuttavan työhyvinvointiin

Yleisimmät työsuhde-edut suomalaisilla työpaikoilla ovat lounasetu ja liikuntaetu.

Lue lisää
Henkilöstöedut vaikuttavat työhyvinvointiin

Haluatko kuulla lisää?

Haluatko tietää enemmän Edenredin henkilöstöeturatkaisuista? Autamme sinua mielellämme. Täytä alla oleva yhteydenottolomake, olemme sinuun yhteydessä.