Tauolla Questbackin kanssa

Tauolla Questbackin kanssa

Hei Krista, kiva kun pääsit hetkeksi rupattelemaan. Mitä etuja teillä on käytössä?

-Meillä on tarjottu lounasetua ainakin vuodesta 2005 lähtien. Etua tarjottiin vuoteen 2013 asti lounasseteleillä, jonka jälkeen siirryimme korttiin. Määräaikaisille työntekijöille ja harjoittelijoille meillä on kuitenkin nippu lounareita jemmassa, joita on sitten kätevä antaa sen sijaan, että lähdettäisiin heille tilaamaan erikseen kortteja.

 

Tuo onkin varmasti toimiva ratkaisu! Miksi sitten vaihdoitte aikoinaan setelit korttiin?

-Ehdottomasti hallinnoinnin helpottumisen vuoksi. Korttiin siirryttyämme oikeastaan kaikki muuttui helpommaksi, kun etujen hallinnointi ja jakaminen toimivat täysin sähköisesti.

Kun käytössämme oli setelit, edun raportoiminen palkkahallintoon kesti useamman tunnin, kun taas nyt aikaa kuluu alle puoli tuntia. Seteleiden jakaminen oli myös työlästä, sillä niitä piti jakaa fyysisesti paikan päällä ja tai toimittaa harakonttoriin toiselle paikkakunnalle. Sähköinen ratkaisu onkin erityisesti kätevä sellaisella yritykselle, jolla on esimerkiksi useampia sivukonttoreita ympäri maata.

 

 

Aivan. Entä miksi päädyitte aikoinaan juuri lounasetuun?

-Lounasetu on kaikille tasapuolinen ja reilu vaihtoehto etenkin organisaatiossa, jossa on paljon liikkuvia työntekijöitä. Sopimusruokala ei meille sopisi, sillä se palvelisi vain konttorilla työskenteleviä henkilöitä. Lisäksi valinnanvaraa ei olisi. Meille työhyvinvointi on tärkeää ja lounasedun tarjoaminen on yksi tapa tukea hyvinvointia tarjoamalla mahdollisimman monipuolinen etu kaikille.

 

Kiva kuulla! Miten lounasetua teillä käytännössä hyödynnetään?

-Pyrimme siihen, että kaikki olisivat toimistolla ainakin kerran viikossa. Lounaalla käydään aina porukoissa eikä ketään jätetä yksin. Lounastauko on hyvä hetki liikkuville myyjille ja toimistolla istuvalle kehitystiimille vaihtaa kuulumisia ja näin ollen lisätä myös tietoa ajankohtaisista työasioista.

 

Totta, lounaalla on kyllä kiva kuulla välillä muiden tiimien kuulumisia. Onko edusta muuten tullut palautetta?

Kun seteleistä aikoinaan siirryttiin korttiin oli ensin havaittavissa pientä muutosvastarintaa, joka kuitenkin pian hälveni. Kortista on pidetty etenkin sen helppokäyttöisyyden vuoksi ja henkilöstölle on selvää, koska etua ladataan kortille. Enää henkilöstön ei tarvitse kuukausittain jonotella lounareita.

 

Tietoa asiakkaasta:

Yritys: Questback

Toimiala: IT-ala

Henkilökunta: 30 hengen myyntiorganisaatio

 

Lue, kuinka lisätä työhyvinvointia henkilöstöeduilla ›

 

14.11.17

Tauolla Lemminkäisen kanssa

Etäpäiville on haluttu tarjota mahdollisuus käyttää lounasetua ja valita lounaspaikka etätyöpisteen mukaan.

Lue lisää
Tauolla Lemminkäisen kanssa
14.11.17

Tauolla Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun kanssa

On tärkeää, että on olemassa etu, jota voi hyödyntää haluamallaan tavalla sellaisena ajankohtana kuin itselle sopii.

Lue lisää
Tauolla Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun kanssa

HALUAN KUULLA LISÄÄ PALVELUISTA TYÖNANTAJILLE

Haluatko tietää enemmän Edenredin henkilöstöeturatkaisuista? Autamme sinua mielellämme. Täytä alla oleva yhteydenottolomake, olemme sinuun yhteydessä.