Edenred ja Delicard®-asiakkaat mahdollistavat unelmien toteutumisen

Edenred ja Delicard®-asiakkaat mahdollistavat unelmien toteutumisen

Keväällä 2021 toimitusjohtajamme Peter Hiltunen (oik.) luovutti Edenredin ja Delicard®-asiakkaiden puolesta SOS-Lapsikylälle 189 186 € lahjoituksen, joka nousi vielä loppuvuoden aikana yhteensä 235 800 euroon (päivitetty 9.6.2022). Lahjoituksen vastaanottivat SOS-Lapsikylän projektisuunnittelija Päivi Häikiö (kesk.) ja yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen (vas.). 

Edenred ja Delicard®-asiakkaat toteuttavat satoja unelmia 

Lahjoitettu summa kerättiin Delicard®-lahjakorttien lunastajien toimesta, sillä he olivat valinneet lunastettavaksi lahjakseen SOS-Lapsikylän ‘Unelmista totta’ -harrastustuen. Lahjoitussumma oli organisaatiolle merkittävä, ja sen kerrotaan mahdollistavan harrastuksen jopa 500 lapselle. Päivi ja Annemi kertovat saaneensa upeaa palautetta, monet tahot ovat onnitelleet ja riemuinneet heidän puolestaan. Tämä kertoo siitä, miten tärkeä hanke todella on. 

SOS-Lapsikylän ‘Unelmista totta’ -harrastustuki auttaa haastavassa tilanteessa olevien perheiden lapsia ja nuoria, joille harrastuksen aloittaminen tai jatkaminen ei olisi muuten mahdollista. Kyseessä voi olla erilaisista elämäntilanteista johtuva lyhytaikainen tai pidempi tuen tarve, jokainen tuenhakija käydään läpi hänen henkilökohtaisen tilanteensa kannalta. Liikenteeseen lähdetään aina lapsesta, hänen toiveistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Hänelle ei aseteta rajoja, joiden sisään unelman tulisi istua.  

Merkittävä lahjoitus tuli juuri oikeaan aikaan 

Lahjoitus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Koronan vaikutuksien johdosta tuelle on ollut entistä huutavampi tarve ja kysyntä on kasvanut niin suoraan perheiden kuin SOS-Lapsikylän kanssa yhteistyössä toimivien tahojen, kuten kuntien, koulukuraattorien, perhesosiaalityöntekijöiden ja harrastustoiminnan järjestäjien suunnalta. Toimintaa ollaan laajentamassa voimakkaasti ja uusia kuntia on lähdössä mukaan toiminnan piiriin.  

Suomessa on yli 100 000 vähävaraisessa perheessä elävää lasta. Se asettaa heidät hyvin eriarvoiseen asemaan myös harrastusmahdollisuuksien osalta. Harrastustuki kohdistetaan lähtökohtaisesti 7–17-vuotiaille, ja toiminnan piiriin pyritään löytämään myös ne, joilla ei olisi mahdollisuutta harrastaa ilman tukea. SOS-Lapsikylä haluaa tarjota lapsille tilaisuuden kasvaa omien mahdollisuuksiensa mittoihin.  

”Harrastamisella on voimaannuttava vaikutus lapseen ja se edistää hänen kehitystään ja omien vahvuuksien löytämistä. Parhaimmillaan vaikutus on elämänmittainen.” , sanoo SOS-Lapsikylän projektisuunnittelija Päivi Häikiö.  

 

Hankkeen merkittävyys kantaa pitkälle tulevaisuuteen 

Harrastustuen kohteena on laaja kirjo erilaisia harrastuksia. Esimerkiksi jalkapallon, ratsastuksen, salibandyn ja soittotuntien lisäksi toimintaa on voitu laajentaa myös esimerkiksi teatteriharrastukseen. Nyt SOS-lapsikylä voi kasvattaa mahdollisuuksiaan entisestään ja toteuttaa entistä enemmän unelmia, sillä lahjoitukset ovat konkreettinen keino myöntää entistä enemmän myönteisiä tukipäätöksiä. 

Tuen tärkeys korostuu myös yhteiskunnallisella tasolla, sillä harrastukset toimivat monelle kriittisenä tukipilarina, ehkäisevät syrjäytymistä sekä mahdollistavat henkilökohtaisen kehityksen ja sosiaalisen ympäristön rakentamisen. Unelmien toteutumisen ja taloudellisen avun lisäksi perheet voivat saada tuesta toivoa vaikeisiin tilanteisiin. 

 ”Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Edenred ja Delicard-lahjakorttinsa lasten hyväksi luovuttaneet hyväntekijät ovat nyt mukana auttamassa. Lahjoitus mahdollistaa harrastuksen sadoille lapsille koko vuodeksi. Lämmin kiitos tälle valtavalle joukolle ihmisiä, jotka halusivat tukea koronapandemian taakasta kärsiviä lapsia”, kertoo puolestaan SOS-Lapsikylän yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen.  

 

Lapsien Unelmista totta – yhdessä 

SOS-Lapsikylä haluaa korostaa mahdollistavansa unelmien toteutumisen yhdessä kaikkien yhteistyökumppanien, perheiden ja lahjoittajien kanssa – auttamisen ketju vie tuen konkreettisesti perille asti. Myös yksityishenkilöt voivat tarjota apuaan suoraan Lapsikylän nettisivujen kautta. Pieninkin apu on kullanarvoista.  

”Taloudellisten haasteiden kanssa kamppailevan perheen lapselle tämä lahjoitus takaa mielekkään harrastuksen, merkityksellistä tekemistä ja kontakteja turvallisiin aikuisiin. Haluan vilpittömästi kiittää asiakkaitamme, joiden yksittäisistä lahjoituksista kertyi näin vaikuttava summa. On todella koskettavaa, että tuhannet ihmiset valitsivat käyttää lahjakorttinsa lasten ja nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisyyn", sanoo Edenred Finland Oy:n toimitusjohtaja Peter Hiltunen.  

 

Tutustu SOS-Lapsikylän Unelmista totta -hankkeeseen ja lahjoita harrastus 

Me Edenredillä haluamme kiittää kaikkia Delicard®-asiakkaitamme ja SOS-Lapsikylälle lahjoituksen tehneitä, yhdessä voimme tehdä Unelmista totta!  

Verkkokauppaan Lue lisää Delicardista