Maxin liikkuva kesätyö Edenredillä vei myyjäksi ja asiakaspalveluun

Maxin liikkuva kesätyö Edenredillä vei myyjäksi ja asiakaspalveluun

Max haki keväällä 2022 paikkaa Edenred Suomen kesätyöntekijäksi – ja sillä tiellä hän on edelleen. Mukava ja liikkuva kesätyö Edenredin kumppaniravintoloita kiertävässä markkinointityössä johtikin syksyllä ensin Delicard -lahjakorttipalvelun sesonkimyyjäksi, ja vuoden 2023 alusta Max on vahvistanut Edenredin asiakaspalvelutiimiä. 

”Alunperin hain, kun työpaikkailmoituksessa luki, että tämä kesätyö voisi olla täydellinen opiskelijakaverin kanssa ja sitten mä vinkkasin ystävälleni Santerille siitä, että tällainen paikka voisi olla aika hauska kesäksi. Oli loistavaa, että työtä pystyi tehdä kaverin kanssa. ” 

 

Hakeminen kannatti - niin Max kuin Santeri saivat työn. Maxilla oli takanaan kauppakorkeakoulun kandivaiheen opinnot, jotka hän sai keväällä Barcelonassa valmiiksi. Siksi Edenredin kesätyöilmoitus ei olisi voinut sattua sopivampaan hetkeen. Edenred ei firmana ollut tuttu entuudestaan muuten kuin Lounarin kautta – lounasseteleitä hän oli käyttänyt itse edellisessä työpaikassaan ja muistaa vanhempiensa käyttäneen niitä myös. Pian niin Edenred kuin tuotteet olivatkin jo hyvin tuttuja. 

Kesätyö Edenredillä työparin kanssa oli yhtä mukava kuin miltä se kuulosti ilmoituksessa  

Maxiin teki vaikutuksen aidosti kivan kuuloisen kesätyön lisäksi Edenredin nopea toiminta rekryvaiheessa sekä se, että työsuhde-etujen tarjoavana yrityksenä Edenred tarjosi myös kesätyöntekijöille reilut työsuhde-edut. 

”Minulla olisi ollut toinenkin työtarjous tarjolla, mutta Edenred vei voiton. Työsuhde-edut kesätyössä olivat todella kiva yllätys ja bonus.” 


Kesätyö piti sisällään
Edenredin Lounaria vastaanottavien kumppaniravintoloiden kiertämistä markkinointimateriaalia jakaen ja ravintoloitsijoiden kanssa jutellen. Tehtävänä oli auttaa kumppaniravintoiloita kertomaan ja markkinoimaan asiakkailleen, että he ottavat Lounaria vastaan. Samalla se oli myös hieno mahdollisuus jalkautua kumppaneiden pariin ja tavata ravintoloitsijoita. 

Yksi työn parhaista puolista Maxille olikin sosiaalisuus, niin antoisat juttuhetket ravintoloitsijoiden kanssa kuin se, että työtä sai tehdä tiiminä työparin kanssa.  

”Tein yksinkin muutaman päivän, mutta kyllähän esimerkiksi välimatkat ravintolasta toiseen ja ylipäänsä työpäivät paljon hauskempia työparin kanssa – aika kului nopeasti.” 

Itsenäisesti suunnitellussa kesätyössä parhaina päivinä jopa 70 vierailtua kumppaniravintolaa 

Edenredin ”ravintolalähettiläitä” kiersi yhteensä kolme eri työparia kesän ajan. Päivän kulun ja reitin työntekijät saivat itse suunnitella, jotta työpäivä sujuisi mahdollisimman jouhevasti.  

”Keskustassa ennätys käydyistä ravintoloista oli noin 70 ravintolaa, mutta taas alueilla, joissa ravintolat sijaitsivat kauempana toisistaan, saatettiin ehtiä noin 20 ravintolaa päivässä. Oli mukavaa, kun sai vapauden suunnitella omat aikataulut”, Max kertoo. 

Edenredillä työskentely kolmessa eri roolissa on vahvistanut tulevaisuuden suuntaa  

Kun kesätyö oli ohi, Max sai paikan Edenrediltä Delicard® -lahjakorttipalvelun sesonkimyynnistä. Vaikka kesätyö oli ollut todella mukavaa, Max koki myymisen uudella tavalla palkitsevana, kun tulokset näkyivät suoraan myyntiluvuissa. 

”Puhelinmyynnissä sain erilaista vastuuta, ja se laajensi paljon kokonaiskuvaa firmasta myös. Pääsin samantien syvään päätyyn myynnissä, ja oppimaan tekemällä.” 

 

Kun Delicard-sesonkimyynti päättyi vuoden lopussa, Max jatkoi seuraavalle osastolle Edenredillä: asiakaspalveluun. Aluksi hän palveli B2C-puolella edunsaajia ja siirtyi sitten myös B2B-yritysasiakkaiden puolelle.  

”Aspassa olo on ollut todella opettavaista, siinä kyllä oppii tarjoamamme tuotteet laajasti, ja on kiva päästä kuulemaan asiakkailta myös kehitystoiveita.” 

 

Laaja-alainen kokemus Edenredillä kolmelta osastolta sekä kaikkien kolmen kohderyhmän kanssa on tarjonnut opintojaan syksyllä jatkavalle Maxille myös ideoita siitä, mihin hän haluaa maisterivuonnaan keskittyä; niin markkinointi kuin myynti kiinnostavat. Hän voisi hyvin kuvitella opintojensa jälkeen palaavansa Edenredille: 

”Parasta on ollut päästä osaksi tätä työyhteisöä, jossa on aivan erilainen yhteishenki kuin mitä olen aiemmin kokenut”, Max päättää. 

 

Meille töihin