Harri Syrjänen on Suomen Paras Lounas 2022 -kilpailun suojelija

Harri Syrjänen on Suomen Paras Lounas 2022 -kilpailun suojelija

 Edenredin järjestämän Suomen Paras Lounas 2022 -kilpailun suojelijana toimi kokki Harri Syrjänen, joka uskoo paikallisuuden voimaan kisassa.

”Mikä toimii Kokkolassa, ei aina toimi Helsingissä”

Harri Syrjänen toivoo, että koronan etätöihin pakottamat ihmiset löytävät takaisin ravintolalounaiden äärelle.

Kannattaa pohtia, mikä on juuri itselle paras lounaspaikka ja vertailla vaihtoehtoja. On tärkeää, että ihmiset lähtisivät työpaikalta lounashetkeksi erilaiseen miljööseen ja rentoutuisivat hyvän aterian äärellä. Ja kun oma suosikkiravintola on löytynyt, sitä kannattaa äänestää, Syrjänen sanoo.

1980-luvulla ravintola-alalle tullut Syrjänen on nähnyt alan murroksen ja kansainvälistymisen.

Suomi on harvoin trendien edelläkävijä, mutta olemme pystyneet poimimaan maailmalta ne asiat, jotka toimivat täällä. Monessa maailman isoista kaupungeista mennään muodin perässä; kaikki tekevät samaa. Suomessa on onneksi valinnanvaraa, Syrjänen toteaa.

Hän on tyytyväinen siihen, kuinka hyvin ravintolat ovat toipuneet korona-ajasta. Mutta muutoksiakin on pitänyt tehdä. Hänen mukaansa ravintoloiden ulosmyyntiä on lisätty koronan myötä ja ravintolat, joissa on vähän asiakaspaikkoja, ovat voineet saada take-awaystä kivasti lisävirtaa toimintaansa.

Parhaiten menestyvät ne, jotka ymmärtävät paikallisuuden päälle. Se, mikä toimii Kokkolassa, ei välttämättä toimi Helsingissä. Eikä se, mikä toimii jossain muualla maailmassa, välttämättä toimi täällä. Esimerkiksi suomalaisessa pizzeriassa olisi tyhmää olla myymättä kinkku-ananaspizzaa, kun se on Suomessa yksi suosituimmista pizzoista, Syrjänen sanoo.

Etätyölounas häviää terveellisyydessä ravintolalounaalle

Niin Syrjästä kuin Edenrediä yhdistää halu osoittaa tukea ravintola-alalle vaikeiden vuosien jälkeen. Suomen Paras Lounas -kilpailu on nostattava tapa tuoda näkyvästi esiin ihmisten arvostusta lempiravintoloitaan kohtaan. Yhtä lailla tärkeää on terveellisen lounasruokailun merkitys työntekijöiden hyvinvoinnissa, sillä ravitsevat lounaat ovat konkreettinen ja toistuva keino pitää huolta työntekijöiden jaksamisesta.

Jos ihminen syö kerran elämässään Michelin-ravintolassa, on aivan sama paljonko voita ja kermaa annoksissa käytetään. Mutta kun tehtaan työntekijä syö viitenä päivänä viikossa työmaaruokalassa 42 vuoden ajan, lounaan koostumus ei olekaan enää pikkujuttu, Syrjänen sanoo.

Monella työpaikalla on tänä syksynä otettu käyttöön hybridimalli, jossa osa viikosta ollaan etätöissä ja osa lähitöissä.

Etätöissä kunnon lounaan tilaaminen tai hakeminen kotiin on järkevää. Kotitekoinen lounas häviää ravitsevuudessa miltei jokaisella ravintolalounaalle. Lounastajan saama energiamäärä on usein sama, mutta ravintoarvossa erot ovat huikeita. Monipuolisessa lounaassa esimerkiksi kuidun määrä voi olla puolta suurempi huonompaan vaihtoehtoon verrattuna. Myös vitamiineissa on isot erot, Edenred Suomen toimitusjohtaja Peter Hiltunen sanoo.

Kärkikymmeniköissä on aiemmin ollut vain harva isoista kaupungeista

Suomen Paras Lounas -kisa järjestettiin ensimmäisen kerran 2019, jolloin äänestäjät valitsivat ykköseksi Keravan Pihvitupa -ravintolan. Vuonna 2020 voittajaksi kruunattiin kouvolalainen Mimosan Aito. Viime vuonna parhaaksi lounasravintolaksi äänestäjät äänestivät salolaisen JJ’s BBQ -ravintolan.

Kaksi kolmasosaa kärkikymmenikköön päässeistä ravintoloista on muita kuin Suomen suurimpia kaupunkeja. Helsinkiläisiä ravintoloita ei tähän mennessä ole kärkikymmenikössä ollut kertaakaan aiempina vuosina. Yli 100 000 asukkaan kaupungeista kymmenen parhaan listalle on kolmena viime vuonna äänestetty ravintola vain 11 kertaa. Parhaiten on menestynyt Kuopio, jossa sijaitseva Hygge BRO on äänestetty listalle kolmasti.

Pienemmistä paikkakunnista järvenpääläisravintola Cantina viva Zapata on kirinyt kymmenen parhaan listalle kolmesti. Porista listalle on päässyt kaksi ravintolaa: Mekani by Huikoo kahdesti ja Ravintola Päre kerran.

Viime vuoden kisassa ääniä sai 1800 ravintolaa, jotka sijaitsevat 120 eri paikkakunnalla. Salolainen JJ’s BBQ nousi kärkeen ennen kisan puoliväliä ja säilytti sijansa loppuun asti.

Voitto lisäsi tunnettavuutta, ja lounaskortilla maksavia asiakkaita alkoi olla entistä enemmän. Etätyöläiset löysivät meille syömään ja moni tuli lounaalle myös viikonloppuisin. Ihmiset hoksasivat, että lounas voi olla muutakin kuin 11–12 välillä buffetista syöty makkarakastike, JJ’s BBQ:n ravintoloitsija Jari-Jukka Kallunki toteaa.

Vuoden 2023 Suomen Paras Lounas -kisa 

Suomen paras lounas -voittajaravintola valitaan nyt jo viidennen kerran, kun kaikille hyvän ruoan ystäville suunnattu avoin äänestys on käynnissä 1.9.-24.9.2023.  Kisa on kilpailusivuston lisäksi esillä Edenredin ja Harri Syrjäsen sosiaalisen median kanavissa sekä ravintoloiden kanavissa.

Äänestä