Edenred-tuotevalikoiman tietoturvaseloste

 

English version

 

15.3.2018

Tietosuojaselosteessa esitetään rekisterinpitäjään kulloinkin soveltuvan tietosuojalainsäädännön (mukaan lukien EU:n Yleinen Tietosuoja-asetus) vaatimat seikat.

1.     Rekisterinpitäjät

Rekisterinpitäjä työntekijän henkilötietojen osalta on työnantaja, joka on tehnyt Edenred Finland Oy:n kanssa palvelusopimuksen Edenred -tuotevalikoimaan kuuluvista henkilöstöetujen palveluista. Edenred Finland Oy käsittelee työnantajan rekisterissä olevia työntekijöiden henkilötietoja työnantajan ja/tai työntekijän toimeksiannosta henkilöstöetujen tarjoamiseksi. Edenred Finland Oy vastaa tuottamiensa Edenred-tuotevalikoiman palvelujen teknisestä toimivuudesta ja luotettavuudesta.

Työnantajat vastaavat rekisterinpitäjinä työntekijöidensä henkilötietojen käsittelystä sekä niitä koskevista tiedusteluista. Kaikki tiedustelut osoitetaan ensisijaisesti kunkin työnantajan rekisteriasioista vastaavalle henkilölle. Mikäli rekisterinpitäjänä toimivan työnantajan työntekijä tiedustelee henkilötietojensa käsittelystä Edenred Finland Oy:ltä, Edenred Finland Oy ohjeistaa tällaista työntekijää olemaan yhteydessä työnantajaansa.

Edenred Finland Oy on rekisterinpitäjä niiden henkilöiden henkilötietojen osalta, jotka rekisteröityvät kaikkien Edenred-tuotevalikoiman lisäpalvelujen käyttäjiksi. Tällaisia lisäpalveluita ovat mm. MyEdenred-palvelu ja MyEdenred-mobiilisovellus. Tämän lisäksi Edenred Finland Oy on rekisterinpitäjä omien työnantaja-asiakkaidensa ja näiden yhteyshenkilöiden henkilötietojen osalta. Edenred Finland Oy voi lisäksi ajoittain tarjota myös joitain muita erityispalveluita, joiden yhteydessä kerättävien henkilötietojen osalta Edenred Finland Oy on rekisterinpitäjä. Näihin erityispalveluihin sovelletaan kyseisten erityispalveluiden omia tietosuojaselosteita, ellei erikseen ole toisin todettu.

Edenred Finland Oy:n yhteystiedot heidän omille rekisteröidyilleen, eli yllä mainittujen palveluiden henkilöasiakkaille sekä työnantaja-asiakkaiden yhteyshenkilöille ovat seuraavat:

Edenred Finland Oy
Y-tunnus 1057825-2
Elimäenkatu 15, 00510 Helsinki
Puhelin: (09) 7594 2848
Sähköposti: privacy-fi@edenred.com

Mikäli et ole varma siitä, kuka on henkilötietojesi osalta rekisterinpitäjä, voit tiedustella asiaa Edenred Finland Oy:ltä yllä annettuja yhteystietoja käyttäen.

2.     Käsiteltävien henkilötietojen kategoriat

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat määrittelevät itse työntekijöistään käsiteltävien henkilötietojen kategoriat ja kerättävät tiedot. Työntekijät voivat pyytää työnantajaltaan tarkempia tietoja henkilötietojensa käsittelystä sekä tietojen luovutuksista esimerkiksi Edenred Finland Oy:n palveluiden toimittamista varten.

Edenred Finland Oy voi käsitellä muun muassa seuraavia tietoja rekisteröidyistä Edenred -tuotevalikoimaan kuuluvien palveluidensa toimittamisen yhteydessä:

  • Asiakastiedot (mm. nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite, henkilönumero)
  • Työnantajan nimi
  • Työnantajayrityksen yhteyshenkilötiedot
  • Edenred-kortin yksilöintitiedot
  • Tunnistustiedot omalle verkkopalvelu- tai mobiilitilille (esim. käyttäjätunnus)
  • Asiakkuuteen liittyvät tiedot, kuten käytössä olevat tuotteet ja palvelut sekä avaus ja irtisanomispäivät
  • Asiakaspuhelujen ja muun asiakasviestinnän yhteydessä kerätyt tiedot
  • Korttien ja tilien maksutapahtumat, saldot ja käyttötiedot
  • Kortin käyttöön liittyviä muita tietoja
  • Henkilötietojen käsittelyn sallimista koskevat rekisteröidyn tekemät valinnat
  • Suoramarkkinointia koskevat rekisteröidyn tekemät valinnat
  • Sähköistä suoramarkkinointia koskevat rekisteröidyn tekemät valinnat
  • Mobiilisovelluksen käyttämiä paikka- ja paikannustietoja / sijaintitietoja koskevat rekisteröidyn tekemät valinnat
  • Osoitteen luovuttamista muille koskevat rekisteröidyn tekemät valinnat.

Edenred Finland Oy käsittelee ensisijaisesti tavanomaisia rekisteröityjä koskevia henkilötietoja, eikä kerää tai käsittele rekisteröidyistä pääsääntöisesti mitään arkaluonteisina tai erityislaatuisina pidettäviä tietoja. Rekisteröidyn henkilötunnusta voidaan kuitenkin käsitellä Edenred -tuotevalikoiman palveluiden yhteydessä maksupalvelutoiminnassa tai kun palveluiden käyttäjän yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää käyttäjän tai Edenred Finland Oy:n oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamiseksi. Henkilötunnusta ei merkitä tarpeettomasti mihinkään Edenred Finland Oy:n palveluihin liittyviin asiakirjoihin.

3.     Henkilötietojen käsittelyn perusteet ja käsittelyn tarkoitukset

Edenred Finland Oy:n Edenred -tuotevalikoimiin kuuluvien palveluiden yhteydessä suorittaman henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on työnantajien työntekijöilleen tarjoamien henkilöstöetujen sekä niihin liittyvien palveluiden ja lisäpalveluiden toteuttaminen sovitun mukaisesti. Kyseisessä tarkoituksessa henkilötietoja käsitellään muun muassa työntekijöiden yksilöimiseksi ja tunnistamiseksi, palveluiden ja lisäpalveluiden tuottamiseksi sekä tuotteiden ja palveluiden markkinoimiseksi.

Edenred Finland Oy:n Edenred-tuotevalikoimaan ja palveluihin kuuluvat:

  • Edenred Lounas -ratkaisu ja Edenred Lounasseteli™ (lounasetu),
  • Edenred Virike -ratkaisu ja Edenred Virikeseteli® (liikunta- ja/tai kulttuurietu),
  • Edenred(Ticket Duo®) -ratkaisu (yhdistelmäkortti lounas-, liikunta- ja kulttuurieduista),
  • Edenred Työmatka (Ticket Transport®) -ratkaisu (työmatkaetu).

Edenred Finland Oy:n rekisterinpitäjinä toimivien työnantajien toimeksiannosta suorittama henkilötietojen käsittely perustuu työnantajien hallinnoimien henkilötietojen osalta työnantajan ja Edenred Finland Oy:n välisen palvelusopimuksen täytäntöön panemiseksi, jonka mukaisena edunsaajana työntekijä on. Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat huolehtivat siitä, että käsittelylle on asianmukaiset lailliset perusteet.

Edenred Finland Oy:n itse rekisterinpitäjänä hallinnoimien ja käsittelemien henkilötietojen osalta käsittely perustuu joko a) rekisteröidyn Edenred Finland Oy:n kanssa lisäpalveluiden tilauksesta tekemän sopimuksen toteuttamiseen, b) Edenred Finland Oy:n rekisteröidyn asiakassuhteeseen liittyvien oikeutettujen etujen toteuttamiseen, tai c) rekisteröidyn antamaan suostumukseen.

Silloin kuin Edenred Finland Oy:n rekisteröityjen henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyn palveluihin tekemään rekisteröitymiseen ja palvelujen käyttöehtojen hyväksymiseen (esimerkiksi lisäpalveluiden osalta), rekisteröidyllä saattaa tällöin olla velvollisuus toimittaa Edenred Finland Oy:lle määriteltyjä henkilötietoja, jotta tilatut palvelut voidaan toimittaa rekisteröidylle. Edenred Finland Oy ei välttämättä pysty toimittamaan palveluita rekisteröidylle, mikäli rekisteröity ei toimita näitä tietoja. Mikäli joidenkin henkilötietojen antaminen on pakollista tästä syystä johtuen, nämä tiedot on merkitty pakollisiksi esimerkiksi tietojen täyttöä varten varatuissa kentissä.

Edenred Finland Oy käsittelee työnantajan toimeksiannosta palveluiden yhteydessä tämän työntekijöiden henkilötietoja seuraaviin käyttötarkoituksiin:

  • Edenred-korttien tilaaminen, valmistaminen, toimittaminen ja etuuden lataus
  • Setelituotteiden tilaaminen ja toimittaminen
  • Asiakkaan tilaamaan tuotteeseen tai palveluun liittyvä yhteydenpito
  • Asiakassuhteen hoitaminen, hallinta, ylläpito ja kehittäminen
  • Tuotteiden ja palveluiden laskutus
  • Asiakassuhdetta vahvistavat toimenpiteet, kuten asiakasviestintä ja -tiedotteet.

Edenred Finland Oy käsittelee rekisterinpitäjänä hallinnoimiaan henkilötietoja edellisten lisäksi seuraaviin käyttötarkoituksiin:

  • Liiketoiminnan normaali suunnittelu ja kehittäminen
  • Tuotekehitys, tutkimustoiminta ja tilastointi
  • Rekisteröidyn antaman suostumuksen mukaisesti, omien sekä konsernin tuotteiden ja palveluiden sekä yhteistyökumppaneiden, tuotteiden ja palveluiden markkinointi
  • Asiakastietojen kerääminen, järjestäminen ja analysointi myynnin, mainonnan ja markkinoinnin tehokkaaksi kohdentamiseksi
  • Rekisteröidyn antaman suostumuksen mukaisesti, tarvittaessa, mielipide-, markkina- sekä asiakastyytyväisyystutkimuksiin että vastaaviin toimenpiteisiin

4.     Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat määrittelevät itse työntekijöistään käsiteltävien henkilötietojen säännönmukaiset tietolähteet.

Edenred Finland Oy saa tietoja:

  • Työantajalta, joka tilaa Edenred Finland Oy:ltä palvelun henkilöstöetuuden toteuttamiseksi, tuotteen tilauksen yhteydessä sekä asiakassuhteen aikana,
  • Asiakkailta itseltään asiakassuhteen aikana,
  • Asiakkaiden asiakassuhteen aikana tekemistä ilmoituksista,
  • Asiakkaiden itse tekemistä rekisteröitymisistä Edenred-tuotevalikoiman lisäpalveluihin, kuten MyEdenred-palveluun,
  • Edenred-kortin käytöstä kirjautuvista tilitiedoista (mm. korttimaksupalveluita tarjoavilta kolmansilta osapuolilta), ja
  • Lisäpalveluihin rekisteröityneiden asiakkaiden osalta Edenred Finland Oy:n yhteistyökumppaneiden (kuten ravintolat tai liikuntakeskukset) toimittamista tiedoista.

5.     Evästekäytäntö

Edenred Finland Oy käyttää evästeitä verkkosivustoillaan. Evästeitä käytetään palveluiden tarjoamisen mahdollistamiseksi ja palveluiden kehittämiseen sekä palveluiden yleisen käyttäjäkokemuksen parantamiseen.

Evästeet ovat päätelaitteeseen tallennettuja pieniä tekstitiedostoja (”cookies”), jonka selain tallentaa päätelaitteeseen käyttäjän tunnistamiseksi ja uudelleen tunnistamiseksi. Näin voimme tunnistaa eri selaimet ja hyödyntää saamaamme tietoa esimerkiksi sivustollamme vierailevien eri selaimien määrään sekä käyttäytymisen analysointiin, kuten tilastolliseen seurantaan. Pyrkimyksenä on näin saada palveluja käyttäjäystävällisemmäksi, palvelevammaksi ja kohdentaa paremmin markkinointia näyttämällä käyttäjän kiinnostuksen kohteisiin perustuvaa sisältöä. Evästeet myös mahdollistavat henkilökohtaisten asetuksien ja määrityksien tallentamisen sekä parantavat riskienhallintaa.

Käytettäessä verkkosivustoamme tai verkkosivustollamme tarjottavia palveluitamme Edenred Finland Oy kerää seuraavia tietoja evästeiden välityksellä:

  • IP-osoite
  • miltä sivustolta/palvelimelta ja mistä verkkotunnuksesta/-osoitteesta käyttäjä on tullut Sivustolle
  • mihin verkko-osoitteeseen käyttäjä siirtyy Sivustolla tai Sivustolta
  • millaisia linkkejä käytetään ja mitä mainoksia ja sisältöjä katsotaan
  • vierailun ajankohta ja Sivustolla käytetty aika
  • selaintyyppi ja sovelluksen tyyppi sekä muita vastaavia tietoja

Edenred Finland Oy:n verkkosivustoilla käytettävien evästeiden lisäksi evästeitä voidaan hyödyntää mainonnan kohdentamiseen myös kolmansien osapuolien sivustoilla. Näiden evästeiden ja muiden tekniikoiden avulla keräämien tietojen perusteella mainoksiamme voidaan kohdentaa aiempaan verkkokäyttäytymisen ja muiden tekijöiden perusteella niille verkon käyttäjille, joita mainoksemme todennäköisesti kiinnostavat eniten. Kohdentamisessa voidaan tällöin hyödyntää myös verkkosivustomme ulkopuolisilta sivustoilta kerättyä käyttäytymistietoa.

Yllä mainittujen lisäksi voimme kerätä evästeiden välityksellä tietoja mainonnan tehokkuudesta. Tähän tarkoitukseen voimme kerätä tietoa muun muassa seuraavista asioista:

  • onko mainosta klikattu
  • kuinka monta kertaa kutakin mainosta on näytetty verkkoselaimessa
  • onko mainos johtanut ostopäätökseen

Käytämme sekä istuntokohtaisia että pysyviä evästeitä. Istuntokohtaiset evästeet säilytetään istunnon ajan ja evästeet poistetaan automaattisesti kun selain suljetaan. Pysyvät evästeet säilyvät määräajan ja ne tallentuvat käyttäjän päätelaitteelle istunnon loppumisen jälkeen ellei niitä poisteta käyttäjän toimesta.

Voit säädellä evästeiden käyttöä sekä estää tai poistaa ne käytöstä käyttämäsi selaimen asetuksista.

Lisäksi on hyvä huomioida, että evästeiden käytön esto voi vaikuttaa sivuston joihinkin toiminnallisuuksiin etkä eston jälkeen enää välttämättä pääse hyötymään kaikista verkkosivustomme ominaisuuksista.

6.     Henkilötietojen luovutukset

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat määrittelevät itse miten luovuttavat tai siirtävät työntekijöidensä henkilötietoja.

Edenred Finland Oy saattaa aika ajoin luovuttaa tai siirtää palveluidensa yhteydessä käsittelemiä henkilötietoja. Edenred Finland Oy voi luovuttaa tai siirtää tällaisia henkilötietoja seuraaville vastaanottajatahoille:

  • Palveluidensa tuottamiseen osallistuville alihankkijoinaan toimiville kolmansille osapuolille;
  • Ravintoloille ja muille kumppaneille, joissa etuudet soveltuvat;
  • Samaan konserniin kuuluville Suomessa tai ulkomailla sijaitseville yhtiöille
  • Yrityksen omistusrakenteen muuttumiseen liittyvissä tilanteissa ja
  • Viranomaisille lakisääteisissä tapauksissa näiden vaatimuksesta

Edenred Finland Oy voi luovuttaa ja siirtää rekisteröityjen henkilötietoja Edenred Finland Oy:n Edenred-asiakasrekisteristä Tieteellistä tutkimusta tai tilastointitarkoitusta varten henkilötietolaissa säädetyin edellytyksin.

Kaikki henkilötietojen luovutukset ja siirrot tehdään ainoastaan niissä tilanteissa ja siinä määrin, kuin on tarpeellista. Edenred Finland Oy huolehtii kaikkien siirtojen ja luovutusten osalta siitä, että henkilötietojen suojaamisesta on asianmukaisesti huolehdittu ja että siirron saajat on asianmukaisesti sidottu tietojen suojaamiseen joko sopimuksin tai muulla soveltuvan lainsäädännön mukaisella keinolla.

Henkilötietoja säilytetään EU-alueen sisäpuolella eikä luovuteta tai siirretä EU/ETA-alueen ulkopuolelle.

7.     Henkilötietojen suojaaminen

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat vastaavat lähtökohtaisesti itse työntekijöidensä henkilötietojen suojaamisesta.

Edenred Finland Oy vastaa omalta osaltaan työnantajien työntekijöiden henkilötietojen suojaamisesta, kun työnantaja luovuttaa työntekijöiden tietoja Edenred Finland Oy:n käsiteltäväksi, jotta se voi toteuttaa työnantajan työntekijöilleen tarjoaman henkilöstöedun ja siihen liittyvät palvelut.

Edenred Finland Oy vastaa myös itse rekisterinpitäjänä hallinnoimiensa henkilötietojen asianmukaisesta suojaamisesta tarvittavin teknisin ja organisatorisin suojamekanismein.

Edenred Finland Oy:ssä henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Edenred Finland Oy on ohjeistanut henkilötietojen käsittelyyn osallistuvaa henkilöstöään Henkilötietojen oikeanmukaisesta käsittelystä ja niiden luottamuksellisuudesta. Huolehdimme henkilökunnan riittävästä asiantuntemuksesta sekä ylläpidämme osaamista asiakkaiden tietojen käsittelyyn liittyen. Tietoja pääsevät käsittelemään vain ennalta nimetyt henkilöt, joiden työtehtävät tätä vaativat. Kullakin nimetyllä käyttäjällä on henkilökohtainen käyttäjätunnus ja salasana. Henkilötiedot on suojattu ulkopuoliselta käytöltä sekä pääsyltä henkilötietoihin.

Edenred Finland Oy saattaa ajoittain käsittelytoiminnan seurannan ja valvonnan toteuttamiseksi tarkastaa lokitietoja siltä osin kuin palveluiden käyttäjien henkilötietoja on katseltu tai käsitelty. Edenred Finland Oy:n kaikkia työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus joko lainsäädännön tai erillisten salassapitositoumusten perusteella.

Manuaalinen aineisto säilytetään lukitussa tilassa ja sinne on pääsy vain asiaankuuluvilla henkilöillä. Kaikkiin näihin tiloihin on samaten järjestetty asianmukainen kulunvalvontajärjestelmä.

Edenred Finland Oy:n ja sen mahdollisten alihankkijoiden tietoverkko ja laitteisto, jolla henkilötiedot sijaitsevat, on suojattu palomuurilla, salasanoilla ja muilla asianmukaisilla teknisillä toimenpiteillä. Tietokannat ja niiden varmuuskopiot sijaitsevat lukituissa tiloissa, joihin on järjestetty asianmukainen kulunvalvonta ja pääsyä tiloihin on rajoitettu.

Edenred Finland Oy:n palveluiden käyttäjät saavat palvelun käyttöoikeuden henkilökohtaisesti. Kun käyttöoikeus on varmistettu ja myönnetty, käyttäjät saavat henkilökohtaiset käyttäjätunnukset, joilla voivat kirjautua palveluun sisään. Käyttäjien tulee itse huolehtia siitä, että säilyttävät tällaiset käyttäjätunnuksensa sekä salasanansa huolellisesti eivätkä anna kenenkään muun käyttää niitä, sekä ilmoittavat Edenred Finland Oy:lle ilman aiheetonta viivytystä, mikäli epäilevät että heidän käyttäjätunnuksiaan käytetään väärin.

Selainsovelluksissamme käytetään https-protokollaa sovelluksiemme käytön suojaamiseksi.

8.     Henkilötietojen säilyttäminen

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat vastaavat työntekijöidensä etuuksiin liittyvien henkilötietojen säilytysaikojen määrittämisestä.

Edenred Finland Oy:n säilyttää itse rekisterinpitäjänä hallinnoimiaan henkilötietoja vähintään asiakassuhteen keston ajan. Päättymisen jälkeen säilytysaika riippuu kyseessä olevasta tiedosta ja sen käyttötarkoituksesta, mutta tarpeettomat tiedot poistetaan aina heti niiden tultua tarpeettomiksi. Noudatamme lakisääteisiä velvoitteita tiedon säilyttämisessä.

9.     Tarkastusoikeus, tiedon korjaaminen, tietojen poistaminen ja niiden toteuttaminen

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat vastaavat itse työntekijöidensä tarkastusoikeuden toteuttamisesta rekisterinpitäjinä hallinnoimiensa henkilötietojensa osalta sekä näiden tietojen korjaamisesta. Tarkastus- ja korjauspyynnöt tulee osoittaa rekisterinpitäjänä toimivalle työnantajalle.

Edenred Finland Oy:n itse rekisterinpitäjänä hallinnoimien henkilötietojen osalta rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa itseään koskevat tiedot sekä oikeus vaatia virheellisen tiedon korjaamista. Rekisteröidyillä on oikeus saada oikaistua, poistettua tai täydennettyä rekisterissä oleva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut henkilötieto.

Rekisteröidyllä on lisäksi oikeus vaatia henkilötietojensa poistamista silloin, kuin henkilötietojen käsittelylle ei enää ole olemassa lain mukaista perustetta, jos rekisteröity peruu suostumuksensa, johon käsittely on perustunut, tai jos käsittely on perustunut Edenred Finland Oy:n oikeutettuihin etuihin ja rekisteröity on vastustanut käsittelyä eikä käsittelylle ole enää voitu katsoa olevan perusteltua laillista syytä.

Rekisteröidyn on mahdollista korjata tietonsa esittämällä kirjallinen tiedonkorjauspyyntö Edenred Finland Oy:lle omakätisesti allekirjoitetussa tai sitä vastaavalla tavalla varmennetussa asiakirjassa ottamalla yhteyttä Edenred Finland Oy:n asiakaspalveluun. Saatamme joutua pyytämään joissain tapauksissa lisätietoja varmistuaksemme siitä, että pyynnön tehnyt henkilö on oikeutettu tekemään kyseisiä pyyntöjä.

Säilytämme tietoja vähintään asiakassuhteen keston ajan. Päättymisen jälkeen säilytysaika riippuu tiedosta ja sen käyttötarkoituksesta, tarpeettomat tiedot poistetaan aina heti niiden tultua tarpeettomiksi. Noudatamme lakisääteisiä velvoitteita tiedon säilyttämisessä.

Tässä kohdassa esitetyt oikeudet ovat rekisteröidyn käytettävissä siitä lukien kun EU:n tietosuoja-asetusta aletaan soveltamaan toukokuussa 2018.

10.   Kielto-oikeus, suostumuksen peruminen, käsittelyn rajoittaminen ja näiden toteuttaminen

Rekisterinpitäjinä toimivat työnantajat vastaavat itse työntekijöidensä kielto-oikeuden toteuttamisesta hallinnoimiensa henkilötietojen osalta.

Edenred Finland Oy:n itse rekisterinpitäjänä hallinnoimien henkilötietojen osalta rekisteröidyllä on oikeus kieltää henkilötietojen käsittely suoramarkkinointiin, markkina- ja mielipidetutkimukseen, henkilömatrikkeliin ja sukututkimukseen ottamalla kirjallisesti yhteyttä Edenred Finland Oy:n. Mikäli Edenred Finland Oy:n rekisteröidyn henkilötietojen käsittely perustuu suostumukseen, on rekisteröidyllä lisäksi milloin tahansa oikeus perua suostumuksensa käsittelyyn ilmoittamalla asiasta kirjallisesti Edenred Finland Oy:n asiakaspalveluun.

Rekisteröidyllä on lisäksi oikeus vaatia henkilötietojensa rajoittamista esimerkiksi tilanteissa, joissa Edenred Finland Oy:llä ei ole enää perustetta käsitellä henkilötietoja ja ne tulisi lähtökohtaisesti poistaa, mutta poistamisen sijaan rekisteröity haluaa ainoastaan rajoittaa Edenred Finland Oy:n kyseisten tietojen käsittelyä. Rekisteröidyllä on oikeus pyytää henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista ottamalla yhteyttä Edenred Finland Oy:n asiakaspalveluun.

Tässä kohdassa esitetyt oikeudet ovat rekisteröidyn käytettävissä siitä lukien kun EU:n tietosuoja-asetusta aletaan soveltamaan toukokuussa 2018.

11.   Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle henkilötietojensa käsittelyyn liittyen, mikäli rekisteröity kokee, ettei Edenred Finland Oy ole käsitellyt rekisteröidyn henkilötietoja soveltuvan lainsäädännön edellyttämällä tavalla tai toteuttanut rekisteröidyn tämän oikeuksiin perustuvia pyyntöjä asianmukaisesti.

Tässä kohdassa esitetyt oikeudet ovat rekisteröidyn käytettävissä siitä lukien kun EU:n tietosuoja-asetusta aletaan soveltamaan toukokuussa 2018.

12.   Muutokset Tietosuojaselosteeseen

Pidätämme oikeuden muuttaa tätä Tietosuojaselostetta ilmoittamalla siitä Edenred Finland Oy:n verkkosivustolla. Tutustuthan Tietosuojaselosteen sisältöön säännöllisesti.

13.   Tietosuojaselosteen saatavuus

Työnantajat vastaavat itse työntekijöitään ja heidän henkilötietojensa käsittelyä koskevan tietosuojaselosteen saatavuudesta. Työntekijät voivat pyytää työnantajaltaan tarkempia tietoja henkilötietojensa käsittelystä sekä tietojen luovutuksista esimerkiksi Edenred Finland Oy:n palveluiden toimittamista varten.

Edenred Finland Oy:n laatima tietosuojaseloste sisältäen Edenred Finland Oy:n itse rekisterinpitäjänä hallinnoimien henkilötietojen käsittelyä koskevaa tietosuojaseloste pidetään jokaisen saatavilla Edenred Finland Oy:n toimipaikassa sekä kotisivuilla osoitteessa edenred.fi.

Edenred Finland Oy:n erillispalveluihin mahdollisesti soveltuvat erilliset tietosuojaselosteet ovat saatavilla näiden erillispalveluiden yhteydessä.

 

 


 

Tutustu myös Edenred Finlandin turvakuvaukseen/security description.

 

Security description